Fit elämäntapani pt. 1 | Asenne ja Tavat



Nyt se alkaa! Uusi postaussarja, jota olen suunnitellut ja valmistellut kohtalaisen pitkään. Tämä idea lähti osittain pienestä epävarmasta ajatuksestani, kunnes sattumalta minulle esitettiin kerran toive, joka buustasi minut tuumasta toimeen. Blogin osalta kevään ensimmäiset kuukaudet hujahti lähes täysin tämän aiheen parissa, mutta tässä sitä vihdoin ollaan.

Hyvinvoinnilla on sen verran iso merkitys minun elämässäni tänä päivänä, että on varmasti ihan sopivaa kertoa täällä matkastani ja omista kokemuksista siihen liittyen. Olen ahminut kohtuullisen paljon tietoa ja taitoa hyvinvointi asian tiimoilta. Vuosien varrella olen rakentanut itselleni rungon, jota pyrin noudattamaan kroppani ja mieleni mahdollistamissa puitteissa. Millaisista osista koostuu minun arki, joka on huomattavan erilainen kuin vuosia taakse päin? Selkeät säännöt ja tähtäimessä tavoitteet.

Tämä postaussarja on jaettu kolmeen eri osaan, joissa kerron kolmesta eri teemasta. Tämän ensimmäisen osan tehtävä on taustoittaa kenttää tulevia Fit elämäntapani -postauksia varten. Palaamme nyt siis hieman ajassa taaksepäin.


Elämäntapamuutostani edesli matka, jonka aikana valuin pohjaan ja taustalla oli terveysongelmat. Elämäni haastavin jakso puristi minusta mehut, mutta lopulta maalasin kasvoihini sotamaalaukset ja juoksin niin viimeistä pisaraa myöten, että jätin taakseni vanhan elämän. Millaiseksi minäkuvani on muuntunut tämän vaihderikkaan matkan aikana? Mikä pitää yllä motivaatiotani? Asenne ja tavat ovat tämän kertaisen postauksen pää teemat. Let's go!



Unettomuuden pyörteet


Hyvinvointihan koostuu henkisten ja fyysisten osa-alueiden kokonaisuudesta, vai mitä? Tila on ihanteellinen, kun henkinen puoli ruokkii fyysistä puolta ja toisin päin. Aikoinaan minä lähdin tositarkoituksella huomioimaan niiden piirteitä arkielmässäni, jotta syntyisi balanssi mieleni ja kehoni välille. ja jotta olemistani ympäröivässä maailmassa pystyi edes elämäksi kutsumaan.

Unettomuuden siivittämänä olin joutunut masennuksen kierteeseen. Kadotin onnellisuuden tunteen pysyvässä stressitilassa. Mielessäni pyörivät lääkäreiden ahdistavat diagnoosit alhaisista vitamiinivarastoistani, jotka juuri ja juuri kantoivat minua päivän läpi. Kauppalistallani oli kuukausittain lisärautaa ja muita lisäravinteita.

Kaikkinensa väsymyksen, stressin ja heikon fyysisen kunnon kanssa olotilani oli huono ja toivoton, joten halusin uuden sivun kääntyvän.

Aikani rypistyin merkityksettömässä mielentilassa, kunnes lähdin oma-aloitteisesti ottamaan asioista selvää ja sitä kautta löytämään toimivia ratkaisuja. Noin vuoden sisällä muotoutui käsitys uusista paremmista elämäntavoista, joiden kautta otin ohjat omiin käsiini ja joiden ansiosta elämä lähti taas rullaamaan. Hox! Pyörät eivät niinkään pyörineet tuon vuoden ensimmäisenä päivänä, eikä vielä ensimmäisten kuukausienkaan jälkeen. Se otti oman aikansa hakiessaan tuulta purjeisiin. Ja minä olin valmis antamaan sille kaiken mahdollisen aijan, koska tarpeeni oli sen verran suuri.



Seinäruusuna koulun liikuntatunneilla


Voi kuinka joskus pienenä haaveilinkaan liikuntatunnilla, että minusta olisi joskus johonkin. Mutta uskoni rippeillä, ei liiemmin tuloksia tullut, mikä tietenkin painoi entisestään omaa minäkuvaani alemmas. Luotin itseeni täysin kun sivellin oli kädessäni, mutta liikuntatunnilla roolini oli toinen. Tunnuin jäävän toisten isojen egojen jalkoihin pahemmin kuin jalkapallo. En ollut ylipainoinen tai invalidi millään tapaa, mutta mieleni tuntui tekevän minusta sellaisen. Kelpasin joukkueeseen aina joko viimeisenä tai toiseksi viimeisenä vaihtoehtona. Uskokaa kun sanon, että lähtötilanteeni oli se pahin mahdollinen: luulin, että minua ei ole "tehty liikkumaan". Tämän vahvan mielikuvan maalasin lapsuuteni koulussa ja se varjosti myöhemmilläkin luokka-asteilla liikuntatunneilla ja nosti omalta osaltaan kynnystä osallistua ja olla aktiivinen.


Faktahan on se, että tutussa ympäristössä laiskistuu, eikä ylitä itseään riittävästi. Nyt en tarkoita niinkään tuttua ja turvallista, vaan ennemminkin ennakkoluuloista ja rutinoitunutta. Tuttu miljöö saa kuvittelemaan, että tietää kykynsä, vaikka päivästä toiseen kävelee pinttyneellä polullaan. Minne se haastaminen jäi? Jotenkin tunnuin unohtaneen tyystin, että ne aktiiviset oppilaat liikuntatunneilla myöskin haastoivat itseään ja epäonnistuivatkin joskus. Eihän kukaan ole seppä syntyessään.

Olen pohtinut asiaa paljon. Huomaan näin jälkikäteen tekijöitä, joissa saattoi olla merkittäviä yhtymäkohtia minun silloisen liikunnallisen sulkeutumisen kanssa. Muutamien onnistumisten kautta, minua pidettiin luonnonlahjakkuutena käsillä tekemisessä ja taiteilussa, mikä sai minut asennoitumaan erillä tavalla muita lajeja kohtaan. Kun joku on luonnonlahjakkuus, on henkilö täten kuin itsestään huippuluokan menestyjä. Kuvittelin pitäväni onnistujan mainetta ylläni taiteellisen tekemisen kautta, kun epäonnistumiset pystyi salaamaan lähes täysin toisilta. Elämä oli näyttänyt minulle, kuinka pienestä ihmisten maineet menivät ja millaisen kohtelun he saivat. Pelkäsin leimaantumista ylitse kaiken.

Tästä alkoi samalla kehittyä perfektionistin luonteeni, joka vältteli entisestään epäonnistumisten julkituloa. En halunnut kuulla toisilta jo todettua: "epäonnistuin". Siispä näytön paikka oli ansaittu vain sillon, kun olin itse täysin varma siitä, että onnistuin. Ponnistelua ponnistelun perään ja odotusten täyttämistä. Rahkeeni eivät enään riittäneet menestyjän imagoon liikunnan parissa.



Kevyempi mieli nyt


Tänä päivänä koen hyvinvointiin satsaamisen elinehtoon verrattavana asiana ja pyrin sen suhteen asennoitumaan ennen kaikkea ennalta ehkäisevästi.

Vaikka nykyään iso osa ajastani onkin pyhitetty hyvinvoinnin edistämiseksi, niin helpottuneena voin myöntää, että se ei lainkaan puuduta. Päin vastoin. Teen tätä intohimolla ja palkitsevasti.

Ja voin luvata, että tästä asenteesta saa tiukimmin kiinni, kun kasvaa siihen kiinni. Annoin itselleni luvan kasvaa tähän elämäntapaan ja kaikki lähti yksinkertaisesti toistojen kautta. Omalla kohdallani asenne alkoi vasta sitten kehittyä. Se kliseinen sanonta: "fake it till you make it" piti paikkaansa ja allekirjoitin sen about ensimmäisen haasteiden täyteisen, suorastaan teatteria muistuttavan vuoden jälkeen. Tärkeintä kuitenkin oli, että huomasin ja tiedostin alussa sen aina olemassa olevan mahdollisuuden hypätä koskemattomalle maalle ja rohkeasti ottaa ensimmäiset askeleet, vaikka olisikin lähtötilanteessa kurkkua myöten vanhoissa tottumuksissa.


Olen oppinut järkyttävän paljon noin viidessä vuodessa kaikenlaisesta, mikä liittyy hyvinvointiin ja sitäkin enemmän olen oppinut omasta kehosta ja mielestä. Löytöretkelläni vedin rajat uusiksi ja löysin semmoisia kykyjä, joiden olemassaolosta ei ollut aavistustakaan. Väitän, että tutut ja läheiseni myös ovat nähneet muutoksen.

Olen niin onnellinen, kun haudattu itsetunto liikunnalisten aktiviteettien suhteen on nyt vihdoin purkautunut ja se on rakentumassa kokonaan uusiksi. Pyrin suhtautumaan prosessiin kevyesti. Toivoin ja uskon myös nykyään siihen, että tämä osa itsetunnostani täyttää kokonaisvaltaisemmin puuttuvia palasiani, joita kadotin niin ikään lapsuuteni ja masennusvuosien aikana.



Käänteen tekijä


Ensimmäinen konkreettinen ja merkittävä teko oli avata aistit ja herkistää itsensä sitä kautta elämälle. Joko unohdit kuinka olit aikoinaan lapsi? Lapsen silmät antaa varmasti enemmän näkökulmia kuin se, että olet valmiiksi kaikki tietävä aikuinen. Et kuitenkaan tiedä kaikkea, joten älä ota sellaista vastuuta harteillesi, joka painaa lihaksikkaimmankin äijän kumoon. Suhtautumalla ympäristöön lapsen tavoin avoimesti, tulet samalla antaneeksi itsellesi uuden mahdollisuuden aloittaa alusta ja tulet oppimaan uutta päivittäisessä elämässä.


Luopuminen kuvitellusta vastuusta on usein vaikeaa, sillä sitäkin vaikeampaa on toisinaan hahmottaa ja tiedostaa omat rajat, ellei osaa tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Uskomukset ja ennakkoluulot voivat ohjailla toimintaa niin perin pohjaisesti, että joudut harhaan juuri siinä kohdassa, kun pitäisi huomata kehittämisen vara itsessä. Tällainen kuviteltu vastuu koitui lopulta minun kohtalokseni ja sai minut kädettömäksi sekä toimettomaksi. Lisäksi se varmisti stressikierteen. Uusi parempi näkökulma opettaa minua tarkastelemaan itseäni ulkopuolelta, jolloin näen tekemiseni selkeämmin kokonaisuutena. Pidän mielessä, että uteliaalla ja kehittymiseen pyrkivällä lapsella on hyvät edellytykset oppia. Minusta on jopa tullut jonkin verran stressittömämpi, joten niin ikään olen saanut unen päästä jälleen kiinni.



Olen itseni pahin haastaja


Halusin tai en, niin stressaavia tilanteita on vastassa joka päivä, mutta minä selviän niistä helpommin tämän tehokkaan mallin ansiosta. Stressi on luonteeltaan tosi vahva ja vaikuttava, mutta lopulta se on vain minun oma tunteeni, niin kuin muutkin kohtaamani tunteet. Stressaavat tilanteet eivät enää varjosta mieltäni liian pitkään, kun otan stressin vastaan tunteena ja annan sille oman tilansa ja käsittelen sen. En kiellä tai kierrä sitä. Pyrin tiedostamaan stressitekijöissä ne asiat, joihin minulla löytyy työkalut.


Murehtija ja epäonnistumisen pelkoinen egoni yrittää vieläkin ottaa johtajan paikan mielestäni ja mieluiten juuri kun olen asettunut illalla sänkyyn nukkumaanmenoa varten, sillä luovutin sille aikoinaan tämän paikan. Tämä on ehdottomasti tärkeä oppimisen paikka. Pyrin nyt opettamaan mieleni pois tästä vahingoittavasta toimintamallista ja harjoittelen irti päästämistä. Tarjoan pulmille parempaa ajankohtaa ja hyväksyn sen ajankohdan. Hyväksymisen haasteen selätän, kun luotan omaan harkintakykyyni ratkaisumenetelmän valinnassa ja muistan, että virheet on sallittuja ja kehittymisen lähtökohta. Jos virheitä tulee tai pitkä sattumusten sarja tiputtaa lähtöruutuun, niin siinäkin kohtaa ne ovat matkan tärkeitä osia ja tuovat lähemmäksi suurempaa voittoa. Yksittäiset onnistumiset ja epäonnistumiset ovat molemmat palkitsevia. Useinmiten oppiminen on pitkän kaavan prosessi.



Minun elämäntapani on Fit


Se määrittelee hyvin kokonaisuuden, jossa työkalut ovat rutiinit, ruoka, liikunta ja palautuminen. Yhtälön tuloksena on FIT mieli ja -keho ja minulle se on ihanne, joka ansaitaan hyvästä työstä.


Tunnustelen hyvinvointiani kuukausittain, viikottain ja päivittäin. Tunnustelun seurauksena motivaatio pysyy yllä, koska sillä on kiinnikekohtia tuloksiin; niin mieliteoissa kuin liikunnallisissa suorituksissakin. Asiat ovat symbioosissa, jossa fiilistely on kuin bensaa liekkeihin. Päivittäin katson olotilaani ja panostan siinä kohtaa merkittäviin valintoihin. Esimerkiksi; Teinkö ne jutut, joita olin päiväksi suunnitellut? Mitä tulin syöneeksi? Haukkasinko raitista ilmaa tarpeeksi tai muistinhan vaihtaa maisemaa muutaman kerran?

Mieli ja kroppa kiittelee sitten hyvistä, minulle sopivista valinnoista, joka edesauttaa motivaation ylläpidossa. Toisaalta pidän pidemmän ajan tavoitteet aina takaraivossa.

Päivittäisten valintojen kautta saavutan suurempaa kehittymistä, jossa loppusummana on energinen ja fyysisesti kestävä nainen.

Ja hei, summa voi yhtä hyvin olla kestävä mies tai kestävä mummo. Minäkin tähtään siihen, että vielä ikäihmisenä koen itseni pystyväksi ja motivoituneeksi. Se on yksi niistä minun pitkän ajan tavoitteitani, joiden vuoksi tämä elämänmuutos matkani on alkanut.



8 kommenttia

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki