Hailuodon tuolla puolen on painavia pilviä



Sunnuntai saapui tavanomaistakin haaleampana. Sadepäivä. Katson tietä. Ohitse ajavat autot leipoivat vettä sen päällä aika ajoin. Ikkunani rajaa ilottoman roiskinnan valkoisin kehyksin. Luonto taltioi surumielisen kuvaelman, joka saa minut liikuttumaan. Taas. Ajattelen tien toisella puolella olevia syreenipensaita. Viime viikolla niiden violetti edusti voimaa ja ylellisyyttä. Tänään niiden vihreää lehdistöä kruunasivat kärventyneet rangat. Viikonloppukko niistä voiman otti? Luonto myötäeli kanssani viikon viimeisen päivän aiheita. Selvästikin.

[ jatkuu postauksen lopussa... ]


 

Hailuoto ja kesäseikkailu

Luku 1

Istuskelin apukuskin paikalla ja kuikuilin takapenkin ikkunasta juuri ohitettua maatalon tonttia. Pitkässä heinikossa viilettävät lehmät kaappasivat huomioni hetkeksi. Tietenkin. Auton sisällä oli sopivasta menevä ilma, mutta konepellin päällä olisi paistanut vaikka kananmunan. Sanoin: "Nyt kyllä tuntuu todelliselta kesältä", kun keskitin ajatukseni takaisin reissuumme, joka oli saanut alkunsa hetki sitten. Suuntasimme Kempeleeseen. Aikaisen lähdön ja yhden välipysähdyksen ansiosta olimme perillä hyvissä ajoin.


Tunnelma oli niin kuin suomalaisella aattona. Kokonainen perjantai vielä edessä.


Majapaikkamme oli vanhan tuoksuisessa mutta tavallaan tunnelmallisessa Hotelli Pohjankievarissa. Kyllä se taipui matkalaisen tarpeisiin, jos sen osasi kohdata niin kuin jännittävän seikkailun. Seikkailija vaistomme heräsivät.




Luku 2

Seuraava kohde siinti silmissämme: Emme kuitenkaan nähneet Oulunsalon lauttasataman nokkaa täysin, koska edessämme oli autoja pitkäksi vanaksi. Sammutimme auton kuten muutkin, ja tulimme ulos nuuhkimaan meri-ilmaa sen aikaa kun odottelimme saapuvaa lauttaa.


</