top of page

journal | Kesä ilman suunnitelmia osa 1

Hey you lovely


Voi millainen kesä onkaan takana! Toivon, että sinäkin voit hihkaista samoin – yhtä kiitollisena kuin minä. Klikkasin juuri Spotify-listani paussille. Kappaleet olisivat sopineet kesäteemaan, mutta kirjoitan mieluiten hiljaisuudessa. En kuitenkaan täydellisessä hiljaisuudessa.


Tässä minun korkean ruokapöydän ääressä on lempipaikkani tehdä blogijuttuja – varsinkin päivänvalon aikaan. Ihana juttu, kun sitä riittää pitkään. Tästä on suora näkymä kadulle. Kapeampi ikkuna on auki, jotta kuulen mitä näen. Pidän sitä auki yötä päivää, koska nuo äänet ovat tärkeitä minulle. Tuon kadun elämä – sen ailahteleva vireys – kytkee minut tähän hetkeen.


Ikkunani on ohittanut tunnistettava kulkija: vanha mies keltaisessa takissaan kävelykeppiensä kanssa. Vaikuttaisi olevan yhtä Risto Reipasta kuukaudesta toiseen. Toivoin hänelle taas lisää reippaita askelia. Lisäksi siitä ovat menneet kaikki muut: jalankulkijat, pyöräilijät ja autoilijat.


Tässä on ihana vain olla ja juuri sellaista sen pitääkin olla, kun alkaa kirjoittamaan blogia. Voisiko nyt sanoa "pitkästä aikaa".

Suloisissa tunnelmissa on hyvä kulkea, myös ajassa taakse päin. Ympärilläni leijailee jo enteitä syksystä, mutta pysyn vielä hetken aikaa kynnyksen kesäisellä puolella. Olen odottanut sopivaa hetkeä, jolloin aion palata muistelemaan mennyttä kesää. Nyt voisi olla se hetki. Minun kesästä ei ollut käsikirjoitusta – ei minkäänlaista suunnitelmaa tai visiota. Ja minä luulen, että juuri siksi tuntuu vieläkin niin hyvältä, että tekee mieli hihkua ja hihkua.



  1. Taukojumppa: sumokyykky variaatio.

  2. Pidä pää pystyssä... ellet sitten ihastele kenkiäsi. Kävelen tässä töistä kotiin. Tää oli niitä harvoja päiviä, kun töissä oli huippu kivan sijasta vain ok kivaa.

  3. Kesä toi tullessaan kukkaset. Tietysti ne täyttivät mieleni jokaisen kuvituksen. Kukkainspiraationi ei ole vielä laantunut.



  1. Kotisivut työn alla.

  2. Kesän ensimmäinen lettu vanhan torikahvion terassilla.

  3. Palava rakkaus ♡

  4. "Isot pojat ei ehkä itke, mutta pienet pojat itkevät aivan taatusti." -Milo-mies, takapenkin poika.



  1. Kävin lounaalla korealaisessa Hanki ravintolassa. Luulin tianneeni sushin tapaisia "gimbabeja", mutta sainkin kanabowlin (eli "bibimbab"). Hah, ehkä ensi kerralla menee jo oikein.

  2. Tänä kesänä satoi paljon, mutta osasin nauttia siitä suurimmaksi osaksi. Ilmat olivat samaan aikaan ihanan lämpimiä ja tunnelmallisia. Toisinaan avasin huoneeni ikkunan ja käperryin sängylle vilttiin. Toisinaan lähdin pitkälle kävelylle ilman sadetakkia. Kummin vain, sateen ropina rauhoitti.

  3. Yksityiskohta: Murtunut betonilaituri meidän kotirannassa. Sain tästäkin taiteellista inspiraatiota.

  4. Mustaa röyhelöä. Sinne tänne ♡



  1. Ne monet kerrat, kun minua lämmitti aurinko takin sijaan. Jopa kaunis ilta-aurinko. Nimimerkillä ihminen, joka syksystä eteen päin kättelee vain kylmällä kädellä, ja joka hakee hetken helpotusta kuumasta kahvista/teestä tai sitten kuumasta suihkusta.

  2. Kesä pisamat

  3. Suoritin kesäopintoina keramiikkaprojektin. To-do-listalla lojuu vieläkin raportin kirjoitus. Onhan tässä vielä viikon verran palautusaikaa, heh.

  4. Toinen kesäkurssi liittyi sitten vahvasti innovointiin ja myös markkinointiin. Meidän kansainvälinen opiskelijoista ja eri alojen ammattilaisista koostuva joukko kehitti koulun monitoimitilaan uusia juttuja. Kurssi antoi uusia vinkkejä ja työkaluja innovointiprosessiin.



  1. Hailuoto ♡

  2. Oulun minireissu oli varmasti kesäkuun kohokohta. Parissa päivässä ja hyvässä seurassa pääsi syvälle lomafiilikseen, kun teki kaikkea mikä tuntui kivalta siinä hetkessä. Vierailtiin muutamissa taidegallerioissa, joista (kuvan) ensimmäinen oli ihan keskustassa. Rakennus oli itsessään todella kaunis, mutta sen nykytaiteen näyttely jätti kylmäksi.

  3. Ihania reissumuistoja jääkaapin ovessa. Oulun minireissu muistutti minua pitkästä aikaa siitä, miten lyhyt hetki voi olla arvokas.

  4. Matkalla töistä kotiin olen ihastellut kesäisiä puistoja. Ei niitä montaa ole, mutta ilostuttavat silti.



  1. Galleria MABD

  2. Shehram piirsi krokin (eli nopean piirroksen) annetusta aiheesta. Syntyi hieno minimalistinen maisema.

  3. Minun lempivaatteet tänä kesänä.



  1. Päivän treenin päätteeksi sain tehdä vielä palauttavan iltakävelyn siskoni ja Milon seurassa.

  2. Meidän kotiranta. Shehramin sanoin: "täydellinen kivikasa".

  3. Yhteinen aamulenkki mitä ihanimmassa säässä. Tuolla puiden varjossa juoksi pikkulintuja.

  4. Valmistin omalla reseptillä herkullisen focaccian. Mausteena käytin lipstikkaa, jonka keräsin äidin kasvimaasta.



[Jatkuu seuraavassa osassa.]

Nähdään pian





Aiheeseen liittyvät päivitykset

1 Comment


Shahram Khan
Shahram Khan
Oct 11, 2022

Ihanaa 🥰

Like
bottom of page