journal | Kevättä rinnassa

“Huhtikuun sateet tuovat toukokuun kukat”


Näin kevät aihe on saanut sanallisen muotonsa Englannissa. Se kannustaa pysymään positiivisella mielellä siitä huolimatta, että kevään sää osaa olla melko sapettava. Nyt taivaalta tulee ehkä vettä, mutta sen ansiosta luonto näyttää myöhemmin keväällä entistä kauniimmalta. Koen, että Suomen kevät on lähes kauneimmillaan huhtikuussa, vaikka takatalven mahdollisuus onkin olemassa.


Englantilainen sanonta kosketti minua monessakin mielessä. Joka tapauksessa kaunis sanonta ☼



  1. Apostolinkyydillä yliopistolle iltahommiin. Seuranani oli häikäisevä ilta-aurinko.

  2. Auringonlasku, osa 1: Teollisuuskylä. Tämä näkymä toi mieleeni ystäväni kertoman havaintokokemuksen, kuinka tässäkin kaupunginosassa on oma viehätyksensä.

  3. ♫ Airplanes by B.o.B, Hayley Williams

  4. Struggle is real.



  1. Työpäivän jälkeen ehdin käymään pienessä galleria näyttelyssä. Torstaide näyttely esitteli Tyttöjen Talon nuorten taidetyöpajassa syntyneitä teoksia.

  2. Vielä on niin talvinen maisema, mutta väripaletti ihastuttaa edelleen.

  3. & 4. Lempiväriä päällä ♥♥



  1. Ingvar Kamprad: "Ikea people do not drive flashy cars or stay at luxury hotels". Minä: "Ikeassa on huippusuunnittelijoiden kehittämiä laadukkaita tuotteita. Hinta-laatusuhde tietoiset käyttäjät puolestaan vievät ne kotiinsa".

  2. ♫ Robben by Costi

  3. Auringonlasku, osa 2: Nelostie. Nenä kohti valoa ja kohti Muurolaa. (Sarjassa mustan huumorin mestari.)

  4. Siivouspäivän tarjosivat: lumisade ja harmaus, vaatekaapin kaaos ja Spotify sekä Sepin t-paita.



  1. Ihan kuin joku olisi ripotellut nuo pilvet tuohon.

  2. #penkkarit2022 Pikkuveljeni asuinspiraationa oli The Witcher -sarjan päähenkilö. Miekka on muuten kantajansa käsin "takoma". Niin hieno!! ⚔

  3. Säkenöivä penkkarikansa rekka-ajelulla. Aurinkokaan ei olisi kauniimmin voinut paistaa. #penkkarit2022

  4. Abit: "Kun saat alustavista E, mutta YTL antaa B" #penkkarit2022



  1. Luonnon valonauha seinällä.

  2. Työpäivän tarjosivat: aina yhtä inspiroiva työpaikka, uusi ihastuttava työkaveri ja kauppakeskuksen vartija sekä iso kahvi.

  3. Rakas tarjosi tämän ♡

  4. Ystäväni antoi neilikoita tullessaan kylään. Näissä kukkasissa on todellista elämänjanoa, nimittäin ovat pian neljättä viikkoa voimissaan.



  1. Kaupungilla ollessani liityin lennosta ystävieni seuraan. Me pyörittiin ensin kirpputorilla, jonka jälkeen suuntavaisto johti kahvilaan. Ystäväni suosittelivat minulle kylmää lattea kauramaidolla, ja niin vain minusta tuli jäälatten uusi ystävä. Siinä kahvilan pienen pöydän ympärillä voitiin taas todeta, että kuukausien takaa ehtii juttua kertyä lähes elämäkerran mittaan. Onneksi näiden ystävien kanssa ei ole koskaan liian myöhäistä puristella aikaa kiinni!

  2. Löysin vaatekaappini puuttuvan palasen

  3. Kaunis suuri pääsisäispuu keskustassa.

  4. Ilta-ajelulla Nellukan kanssa.



  1. Essentials

  2. Kahvi + kahvi-valkosuklaacookie

  3. Juoksulenkillä rakkaan kanssa. Saatiin reippaat kilometrit mittariin!

  4. Juoksulenkin jälkeen.



  1. Ajeltiin Oikaraiseen pääsiäisen viettoon. Nappasin tämän söpön kuvan tien varressa vaeltavasta porosta. Kieltämättä ihan täydellinen vaellussää!

  2. Äiti valmisti taas meidän koko porukalle herkullisen pääsiäislounaan ♡ Hänen itse tehty mango-passionpasha kruunasi kyllä helahoidon!

  3. Pääisäispäivä sai vielä iltaansa lisää juhlan tuntua. Juhlittiin nimittäin kakkosperheeni kanssa Papa Jin synttäreitä. Minä ja Sepi leivottiin yhdessä synttärisankarille tuo kuvan kuningatarkakku. Papa Ji oli koko illan ihan intopinkona, ja sekös tempaisi kaikki mukaansa.

  4. Mustat (vähättelemättä rakkaimmat) kenkäni tulivat matkansa päähän 17.04.2022 K-Citymarketin parkkipaikalla. Kun ostaa tällaiset jokapaikan korkokengät, niin tehokkaita käyttövuosia kertyy jopa yli 12. Vitsit mitä muistoja ja maisemakuvia piirtyy mieleeni, kun mietin missä kaikkialla olen nämä vetäissyt jalkaani. Tyyliin ihan jokapaikassa. Näistä luopuminen tekisi ehkä liiankin kipeää... Ehkäpä nyt olisi elämäni tilaisuus kääntyä suutarin puoleen!



  1. Mango-päärynäsmoothie

  2. 18 kaveria paistattelee auringon lämmössä, joka kipusi melkein kesälukemiin.

  3. Kymppi taittui tyyliin juuri ja juuri, mutta sainpahan elämäni hikipisarat! Matkan tarjosivat: (ne toiseksi uskollisimmat) Puman mustat juoksukengät + tukalan kuumat muut vermeet ja aurinko tietenkin.


Nähdään taas pian

0 kommenttia

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki