Kahvipöydän keskustelu ja haastava pilkkumekko



Tervetuloa takaisin!


Ajattelin nyt jakaa teidän kanssanne kuukausien takaisen sattuman. Jos tiedätte mihin ajankohtaan "Eid" nimellä kulkeva juhla sijoittuu, niin voitte päätellä täsmällisemmin, milloin pian alkava tarina tapahtui.


Sisällytän blogiini harvoin muuta kuin auringonpaistetta ja hymyhuulia, sillä olen positiivisuuteen pyrkivä. Tiedän kuinka voimakas efekti blogitekstillä on, jos negatiivisen sävyiset sanavalinnat osuvat ihan nappiin. Itsestäänselvän asian voi kuitenkin aina todeta, koska se tuntuu toisaalta tuovan kivasti tasapainoa: minulla on hyvät päivät ja minulla on myös huonot päivät. Jos joku ruudun toisella puolella herkistyy kuuntelemaan, niin tahdon sanoa, että arjen kääntöpuoli voi toisinaan hämätä. Tässäkin tarinassa on onnen aineita.


Huonojen päivien tarinoita tulee käsitellä varovaisesti, koska huolimattomuus saattaa saastuttaa ilmaa. Se ottaa toisinaan minua päähän suunnattomasti, kun tuntuu ettei arjesta kannata puhua suoraan tai puhua ollenkaan, koska varjo on liian dominoiva sävy. Mistähän sekin johtuu, että maalin väri on paljon helpompi tummentaa kuin vaalentaa? Minulle huonot päivät antavat aihetta ajatella asioita ja kasvaa ihmisenä sekä oppia uutta. Sikäli se ei niin synkkää olekaan.


Monesti sallin vapauden minun taivutteluun suuntaan ja toiseen, kunnes löydän itseni vaikeasta tilanteesta. Siinä vaiheessa tunnistan itseni rauhaa rakastavana ja periksiantamattomana, sillä pyrin kääntämään kelkan aurinkoa kohti, vaikka se tuntuisi toisinaan olevan vasten muiden tahtotilaa. En ole metalleihin kuuluva rauta, joka väsyy ja napsahtaa poikki, kun sitä aikansa vääntää edes takaisin. Olen ihminen, jolla on kaikki se mitä tarvitaan elämään. Yritän selvittää tilanteen niin, että happy ending on itselleni ja läheisilleni uskottava. The Happy ending ei ole minulle yhdentekevää ja toivon, että se ei olisi myöskään muille. Vaikka olenkin vielä nuori, niin olen ehtinyt haastaa mieltäni kyllin tajutakseni, että rauha on se mikä ratkaisee. Se on työkalu, jonka avulla me olemme itsellemme uskottavia ja kykenemme olemaan onnellisia kaiken jälkeen.

Onnellisuus kantaa läpi elämän.


Musta mekko, jossa on valkoisia pilkkuja


Sain Eid päivänä lahjaksi mustan pilkkumekon, joka herätti ensimmäisellä sovituskerralla minussa ristiriitaisia tunteita. Ensin se oli ihan okei, sittemmin ei niinkään. Mutta koska se oli lahja, niin puin sen tietenkin ylleni, antaakseni siitä positiivisen kommentin lahjan antajalle.

Rehellisesti sanottuna ajattelin, että se ei sovi minulle, eikä se ole mun tyylinen. Yritin parhaani piilottaa ylitse pursuavan tunnereaktioni, mutta ei se mennyt läpi tälläkään kertaa. Piti myöntää, että sydäntä puristi ja silmät kastuivat huolesta...


Muutamaa päivää myöhemmin käytiin äidin ja Shehramin kanssa kahvilassa vaihtamassa kuulumisia jääteen ja frappiinon äärellä. Taivaalta pilkahteli auringon säteitä, jotka osuivat joissain kohtaa maahan asti. Siellä kahvilassa, joidenkin sekalaisten juttujen kautta me päädyttiin muistelemaan menneitä. Äiti kertoi, että pienenä en itkenyt juuri yhtään, kun taas siskoni puolestaan itki senkin edestä.

Viime aikoina tyyni minäkuva on tuntunut kaukaisemmalta kuin vauvaikäni.

Äiti, minä taisin vasta värittää sisintäni tuolloin. Koska nyt minä itken. Tosi paljon. Ehkä oli tarkoitettu, että sinun ei tarvinnut kokeilla jaksamistasi toisenkin mahdottoman itkupillin kanssa.


Ripsivärini on levinnyt valkoiselle paidalle ja hiuksiani on putoillut sinne tänne, kun pääni on kallistellut tavatakseen olkapään tuen. Se vaati jotain tällaista myös tämän uuden mekon kanssa. Ajatukseni seilasivat muutaman päivän takaisessa pilkkumekkokriisissä ja sitäkin aiemmissa arjen sotkuissani. Olin selvästi entisestä minästäni poikkeava ja ehkä hieman rajoitusten kuormittama.


Otin tämän mekkolahjan vastaan rajoittuneisuuden symbolina ja siksi se käynnisti sodan minun sisälläni. Onneksi sain käsivarsiin käärittynä käydä sotaani ja mahdollisuuden vuotaa valkoiselle paidalle ja rauhoittua kun olin valmis.

Sotani ovat luonteeltaan surumielisiä ja huolen täyteisiä. Eivät vihaisia tai katkeria. Olen huomannut, että tämä asia on myös muuttunut iän myötä. Aikoinaan haastoin ja kyseenalaistin enemmän ympäriltäni, kun nykyään seison aina itse pelin edessä, mikäli tilanne suistuu ahdinkoon. Olen jokseenkin ylpeä tästä tavastani käsitellä asioita, koska tunnen enemmän yhteistyön voimaa sen kautta ja jollain tapaa kuuluvuuden tunnetta ympäristööni.


Pakollisten sivuaskelien kautta kävelin peilin heijastamaan uuteen myönteisempään näkökulmaan. Sieltä löytyivät ne asiat, jotka ovat merkittävämpiä. Määrittelin tämän vain arkiseksi pilkkumekoksi, joka oli ensisijaisesti lahja ja jonka pukisin kahvilaan, jossa jo ennen tätä takaumaa istuskelin onnellisesti, väistyvän pilvirintaman alla, ihanan kahvin aromin keskellä. Illalla ripustin mekon henkarilla vaatekaappiini odottamaan aikaa, jolloin pukisin sen jälleen ylleni.


Tänään 25.07.2021 kesän päivät alkavat väistyä syksyn tieltä. Tämä pilkullinen mekko ei tukehduta minua helteeseen kaavan mukaisesti, vaan se kuuluu ehdottomasti tuleviin syysiltoihin ja pitää minut lämpimänä pitkineen hihoineen.



Materiaaliin liittyvä idealismini


Pyrin nykyään (paino sanalla enemmän) satsaamaan laatuun, niin materiaaliassa kuin mallissakin. Teen hankintani arvojani kunnioittaen, jolloin voin nauttia pitkään tyytyväisyyden tunteesta.

Minä olen elänyt semmoisen kertakäyttö aikakauden ohitse. En näe hienoutta, enkä koe vapauden tunnetta himoshoppailussa, joka tuottaa harkitsematonta rahan menoa ja aineksia kotona syntyvään kaaokseen. Kokonaisuus ja yhtenäisyys katoaa, samoin kuin raha säästöstä ja samalla raha valuu todennäköisesti niille, jotka riistää luonnolta. Nautin siitä tunteesta, kun kotona vallistee järjestys ja säästöä kertyy jotain merkittävämpää varten. Se tuo minulle vapauden tunteen!


Minun ei liiemmin tarvinnut kuunnella luontoaktivistien porinaa tajutakseni tätä hyvin yksiselitteistä yhtälöä, joka säväyttää harvoja tässä maailmassa. Niin, minä en ole se rautalanka ja se on todistettu historian saatossa, mutta jotain täällä on napsahtanut poikki. Ilmastolta on vaadittu liikaa.


Minun tarvitsi huomata ja todeta, etten tee heräteostoksilla mitään. Nyt olen niin täysin kiinni tässä idealismissä, että kuluttajana ajattelen pitkälti luonto edellä ja usein harmittelen ylenpalttista tuhlausta ilman todellista motiivia ja tarvetta. Vältän soittamasta suutani, sillä tätäkin teemaa olisi hyvä lähestyä jotenkin rauhanomaisesti. Mutta toisaalta tiedän, että puhelu itsensä kanssa ei tietenkään tavoita toisia. Kaksin on aina kaunihimpi ja varmasti myös kestävämpi.



Kulutukseen liittyvät asiat tekevät minut herkäksi ja se heijastuu monesti lahjoihinkin, joita annan toisille tai vastaanotan.

Haluaisin tulevaisuudessa jakaa blogissani lisää ajatuksiani minimalistisuudesta ja inspiroida omalta osaltani uuden sivun kääntöön kulutuskulttuurissa. Etsiskelen tällä hetkellä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voisin luoda sisältöä tällä tärkeällä teemalla.


Kiitos kun luit tämän postauksen ja nyt

create your own sunshine to let your day become bright


Tsemppiä tulevaan viikkoon!

2 kommenttia

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki