Kevätfiilis & beige kangastakki



Nykyään on harvoin tilaisuuksia panostaa pukeutumiseen, kun julkisilla paikoilla liikkuminen on lähinnä ruokakaupassa käymistä. Marketti ei kauheasti inspiroi pukeutumaan hienoon takkiin ja siistimpiin kenkiin. Menen mielummin toppatakissa ja lenkkikengissä, kuten varmasti suurin osa myös teistä.


Pääsiäisenä lähdin käymään kotona Oikaraisessa, jossa pöytä oli katettu pääsiäislounasta varten; sisältäen lammasta, kasviksia, sillejä ja tyrnikiisseliä sekä mämmiä. Tämä maanantain (toisen pääsiäispäivän) pieni kyläreissu oli täten syyni nähdä vähän vaivaa vaatteiden valinnassa. Viime keväästä asti vaatekaapissani riippunut beige kangastakki pääsi pitkästä aikaa kääyttöön. Sää oli kuitenkin sen verran sateinen, että kumisaappaita siistimpiä kenkiä ei kannattanut jalkoihin vetää. Asusta tuli oikeen kiva silkkihuivin ja pikkulaukun viimeistelemänä ja fiilis oli hieman arkea juhlavampi. Kevään tunne oli myös rinnassa.


Ruoka Oikaraisessa oli hyvää ja erityisesti pidin lampaasta, jota en oikeastaan tule syöneeksi muulloin kuin pääsiäisenä. Vaihdoin kuulumisia porukoiden kanssa ja illasta kävin myös saunassa. Kello pyörähti todella nopeaa yhdeksään ja palasin takaisin kämpälle ruokakaupan kautta.



Minua niin tekisi mieli lähteä kiertelemään taidemuseoita, sillä olen pudonnut aika hyvin taidemaailman matkasta. Viimeaikoina en ole käynyt yhdessäkään taidenäyttelyssä sulkuaikojen takia. Harmillista... Rovaniemeltä löytyy muutamia pieniä taidegallerioita ja naapurini taidemuseo Korundi, jonka näyttelyiden teokset ovat minulle suurimmaksi osaksi kymmeniä kertoja nähtyjä. Haikailen Etelä-Suomeen suuriin ja laadukkaisiin taidemuseoihin, joista löytyy uusinta uutta. Katsotaan, milloin tilaisuuteni koittaa ja pääsen reissuun.


Mukavaa lauantaita kaikille!



0 kommenttia

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki