Opiskelijan elämä kutsuu jälleen!



Tulipas iloinen päätös tälle monivaiheiselle pääsykoe kuukaudelle, kun puhelimeni kilahti uudesta sähköpostiviestistä otsikolla "Lapin Yliopisto..." Sormi syyhyten näppäilin itseni jännittävien uutisten äärelle.

Olin niin kiihdyksissä, että syke nousi kattoon asti jo ilmoituksen kolmannessa sanassa: "Sinulle on myönnetty opiskelupaikka.... onneksi olkoon".

Minä sain opiskelupaikan Lapin yliopistoon kuvataidekasvatuksen kandi + maisteriopintoihin, jonne ensisijaisesti ja nyt ensimmäistä kertaa elämässäni hain.


Näin ollen minusta tulee kuvataideopettaja.


Tämän kaiken ilouutisen ekstrana selvisi, että olen hoitanut pääsykokeet läpi vähää vaille täysillä pisteillä. Ja hei, kerrankin voin skipata sanat pusertaminen ja vääntäminen. Nimittäin maaliin päästiin tällä kertaa vähemmälläkin.


Ehkä entinen sivulause on tulevaisuuden päälause: "kunhan kokeilen".


Lähtökohtaisesti jo suhtauduin pääsykokeisiin tosi kevyesti ja lähdin tekemään kevyin hartein ja ennemminkin oman mielenkiinnon ja siitä syntyvän ilon kautta. Lähdin paljolti myös testaamaan, mihin tämän hetkiset taitoni riittävät. Ja tällaisiin lopputuloksiin pääsin: ei stressiä, ei tietenkään helpoin homma, mutta smoothy kuitenkin ja huippupisteet.


Minä harvemmin saan kokeesta sitä palavaa itsevarmuutta, että suorastaan alan odottamaan pisteitä, saatika puhua suorituksesta kenenkään kanssa. Ettei vain tule asettaneeksi turhia odotuksia.


Tyylin se ja sama, vaikka pallottelisin omalla kentälläni, jos puhutaan kokeesta. Tähän asenteeseen opin ja totuin lapsuuteni kouluissa.


Kulutin itseäni huolella näillä suurikokoisilla ajatuksillani. Olin hätää kärsimässä, jos asiat eivät lopulta menneet toivotulla tavalla. Monesti toisten toiveet olivatkin ne minun menestyksen mittapuu.



Nyt tuntuu, että osasin ensimmäistä kertaa suhtautua oikein tai ehkä olen kasvanut tai ehkä minä otin ensimmäistä kertaa aidosti tosi lungisti. En fiilannut huonoa omaatuntoa tai pettymyksen pelkoa lainkaan etukäteen. Tilanne oli varsin ihanteellinen muutenkin, sillä en joutunut lainkaan alttiiksi toisten epäsuoralle painostukselle tai patistelulle. Suljin kaikki niiden reitit, koska ne oli käyty painamassa jo kyllin koveriksi. Muistuttivat jo lähes kiskoja.

Vietin aikaa ainoastaan siinä seurassa, joka suhtautui kaikkiin valintoihini luottavaisin, armollisin ja kannustavin mielin, aidosti. Suunnitelmia ja backuppeja minulla oli kosolti taskut täynnä. Laveerasin tulevaisuuteni pitkin vedoin laidasta laitaan. Mutta se antoi todellisen hetkessäelämisen tunteen ja varmasti sen tärkeimmän mielenrauhan. Kokonaisuus kasautui todella järkevästi hyvällä terveellä itsetunnolla. Se rarvasi aivonystyräni järjenjuoksuun.

Lähdin koetilanteista kotia kohti hyvillä mielin. Uskalsin alkaa odotella pisteytystä joka päivä tehtävien jälkeen ja uskalsin ilmaista sen hengenheimolaisilleni.

Tämä oli virkistävää ja kauan odotettu saavutus kaikin puolin. Toivottavasti tästä jäi nyt selkärankaan tai lihasmuistiin uusia normeja, jotka vievät minut läpi tulevan opintopolun hieman kauniimmin kantaen.


Olen saanut nauttia ihanista ylpeistä onnittelevista haleista ja suukoista ja päiväkodin pomokin hurrasi aploodein kunniakseni ja fiilasi jopa kylmiä väreitä! Aika liikkis ♥ Eikä tämä tähän vielä lopu. Me käydään pikkuisen juhlistamassa tätä saavutusta ehkä kivan kesäpiknikin äärellä Sepin kanssa ja eräs halukas ilmottautui tarjoamaan jäätelön tai kahvilareissun toiveeni mukaan.


Näihin iloisiin ja totisesti kepeisiin tunnelmiin kuittaan postauksen tällä kertaa. Näkemisiin!

0 kommenttia

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki