Virta toimittaa hiedan lohkareen pintaan rantatörmällä. Sinitaivas puhuu hiljaa pössyn takaa. Se houkuttelee luvattuun maahan. Tuulen kolea kosketus poskeeni tuo terveiset luotasi. Muistan meripihkan värin, joka loisti sydämestäsi läpi tän kaamoksen. Me jakaannuttiin. Nyt olet siellä kaukana, ja minä tällä kaukana. Tiedän luoksesi oikoreitin, joka on valintani.
Seisoskelin jokirannassa Oikaraisessa eräänä päivänä lopusta kesää. Syksy oli saapumassa, eikä sitä ollut vaikea aavistaa. Kaiho kaiho kaiho. Se tarttuu mieleeni muina miehinä ja on läsnä kuin mikäkin kaikkivoipa.
Huomaan sen nyt. Suunnilleen näihin aikoihin tapasin käpertyä lapinlehmäni kaulaan kaikista tiukimmin. Onnellinen lehmä on loistava lehmä, kuin tähti. Fysiikan laista piittaamatta sillä on kepeät kengät. Se ei ole tyhmä, se on selviytyjä. Eikä se ei ole mikään salaisuus. Se on lehmän kokoinen.
Tuijotin jokea, joka valui vapaasti muutoksen virrassa. Paljon on muuttunut. Muutama kellastunut lehti oli pudonnut viimeiselle matkalleen. Liekö enää kauaa kelluisi, vaan painuisi pohjaan, vieden viimeisenkin väriloistonsa mukanaan.
Veden pinta kieppui kiven kyljessä ja kiveen nähden huomasin taivaan pilvien vyöryvän. Kaappasin järjestelmäkamerallani valokuvia veden päällisestä taivaasta ja tuotin niiden yhdistelmästä liikkuvan kuvan. Pilvien varjo ylitti minut hyvin pian. Mitä seuraavaksi?
Toimintasuunnitelmana on ottaa kaikki irti pimeydestä. Vai onko se lehmääkin suurempi tavoite? Miten nähdä kaunista siellä missä silmä ei näe? Syksy on ollut tähän asti täynnä toisistaan erilaisia päiviä, selvästi syksyn värittämiä sellaisia. Toiset niistä ovat pursunneet virtaa jo tullessaan, toiset enemmän valuneet, viimeistään lähtiessään. Syksyn värit taittuvat ja murtuvat äkillisesti. Ne ovat harvemmin valovoimaisia ja kun niitä liikaa fiilistelee, niin saavat ne mielen ailahtelemaan. Tuon tuosta unohtaa, että kauhean moni asia on asenteesta kiinni. Tekemistä ja varsinkin opiskeltavaa on riittänyt hääräämiseen saakka, mikä tekee reseptin haastavaksi.
Comments