Muisto
Siellä minä olin itsekseni. Tarkkailin saapuvia ja lähteviä lempivärejäni. Loistava okra piti katsettani pisimpään.
Pohjoisen tuuli se huokaili – kiihtyen – kuin olisi valmistautumassa suureen esitykseen. Havisevat lehdet sai ilmaan tyystin rauhattoman tunnelman.
Sitten puhalsi niin syvältä metsän sydämestä, että kaikki lehdet tempaisivat tanssimaan vapauden laitumille.
Luonnonkaunis esitys vei minut muistooni, jossa juoksin lapinlehmäni Isabellan kannoilla.
Isabella oppi täydellisesti ilman merkit; se tunsi tuulen kiihtyvän huokailun, kuuli tarkasti havinan, ja sitten se halusi aina varastaa esityksen ensimmäiset hetket. Se latasi kaiken intonsa siihen, kun se sai mennä yhtä rajattomasti kuin riekkuvat lehdet. Ja sitäkin antoisammat olivat sen askeleet, kun minä – yhtä kaikkien lehtien kanssa – olin samassa tuulessa. Kukaan ei olisi voinut erehtyä sen katseen syvästä ilosta.
Olin kaikesta maaston peitteen lailla murtunut itsekin.
Näistä kokemuksista voi olla hyvin onnellinen, koska ne ovat saaneet katseen takertumaan tiukemmin luonnonkauneuteen. Siinä – jos ei muussa – on potentiaalia vain hyvään tarkoitukseen. Ja ihan täydelliseen inspiraatioon!
Koen siinä olevan myös hippusen viisautta – sellaista, jota on lapinlehmän kaltaisella selviytyjällä. Muistan aina rakasta Isabellaani, joka teki hetkessä elämisestä helpon näköistä ♡
Tämä syksy on omistettu hetkille.
Hetki: Siinä hetkessä oli mieleni täynnä pelkkää hyvää, kun sain kuulla rakkaani menestyksestä kirjoituksissa. Olen niin ylpeä, niin ylpeä. On ihanaa päästä juhlatunnelmiin taas joulukuussa, niin kuin silloin omissa juhlissa. Eikö vaan, että joulukuussa juhlallisuudet ovat ihan erityisellä tavalla tunnelmalliset? Minusta niiden parhautta on niiden loistelias ja elegantti tyyli.
Hetki: Se meni jotenkin näin: Sain viestin, jossa kerrottiin että minulle oli tilattu yllätys. Viestin lopussa kysyttiin että milloin voisin vastaanottaa kotiinkuljetuksen. No minä ilmoitin jonkun ajan, joka sopi minun koulupäivän jälkeen. Sitten tuli se päivä, kun lähetys saapui. Yllätys tuli sisälle – mun kämpän avaimilla – suoraan armeijasta ♡
Hetki: Etsittiin ja löydettiin sopiva paikka vaaran päältä, jossa voitiin odotella yön tuloa. Sen paikan kauneutta olivat punaisena merenä hehkuvat mustikanvarvut ja sitäkin punaisemmat puolukat. Siellä täällä lojui keloiksi kuivuneita maahan pudonneita oksia. Nekin olivat karulla tavalla kauniita. Rakensimme kivistä pienen nuotiopesän. Siitä hetkestä nautin aivan erityisesti. Minä olen käsillä tekijä ja rakentaja. Ja minusta on suunnattoman palkitsevaa, kun yhteinen ajan vietto kehittää yhteistä luovuutta. Eikä oikeastaan ole pahitteeksi – päinvastoin– jos se vaikka vaatii enemmän vaivannäköä. Oli ihanaa istuskella nuotion lämmössä samalla kun ilta pimeni ja viileä laskeutui.
Hetki: Illalla kynttilän valossa. Seuranani vain omat ajatukset. Vasemmassa kädessäni vesikuppi – oikeassa siro puuvarsi, jossa hieno piirrin terä. Ilmassa tuoksuva kamomillatee ja autojen suhisevat äänet. Tämä hetki johdatti minut inspiraatioon... Sellaiseen tosi vahvaan.
xx