top of page

Kevään top-lista


Hei! Mulla on takana kasa viikkoja (jopa kuukausia), joiden sisältö on ollut huikeen värikästä. Sinne on mahtunut uutta ja vanhaa, naurulla treenattuja vatsalihaksia ja kyyneleistä kastuneita tyynyliinoja. Välillä turvavyö on hukassa ja roikun laidalla. Minä olen tosi tunteellinen. Pitäisikö minun myöntyä rakastamaan hektisyyttä ja riskejä elämässä ja pitäisikö rakastaa pilvistä taivasta enemmän kuin seesteisyyttä? Rakastatko sinäkin?


Onneksi aika on meille kaikille yhteistä ja se pyörii vain yhteen suuntaan. Se ei ole hyvä elämän vertaus, että "se mikä menee ylös, tulee aina myös alas". Se oli typerin kuulemani väitös viime viikolta tuttavapiirissäni. Ikään kuin soutaisimme ja huopaisimme pysyäksemme kokoajan samassa pisteessä. Minusta me kuljetaan porras kerralla ylös päin ja jokainen porras on erilainen... Ylös päin lähemmäs taivasta. Siihen saakka "Run free!"



 

Kevät alkaa aina yhtä ihanalla tavalla, lailla löytöretken. Siellä täällä on pieniä merkkejä ja palasia, joista saa yhdistellä kevään näköisen, kuuloisen ja tuoksuisen kokonaisuuden. Minun kevääni on ollut juhlava. En aivan osaa sanoa, mikä oli se parhain juttu, mutta nämä asiat totisesti tekivät keväästä kevään. Sen elämänilolla täytetyn kakun!

1. Juhlat Kevään myötä juhlia on paljon ja koska perheeni on laajentunut ja elän kahden kulttuurin äärellä, on siten juhlien kirjo ja määrä vielä aiempaakin suurempi. Pääsiäinen, vappu, kahdet äitienpäivät ja vuosipäivä sekä muutamat synttärit. Juhlat ovat olleet ehdottomasti kevään piristävä ainesosa, vaikka toisinaan mieltäni on lannistanut tuntuvasti juhlavaatekriisi. Välillä pukukoodi on ollut tosi tarkka, minkä takia vaatekaappini on tuntunut liian suppealta joka kohdasta. Kuten liian lyhyt mekon helma. Onneksi ratkaisu on aina lopulta löytynyt.

Olen kokoontunut vanhojen tuttujen porukoiden kanssa ja ihan uusilla kokoonpanoilla. Juhlat toivat tähän kevääseen paljon uutta ja opittavaakin. Ramadanin paaston päättymisen kunniaksi sain toivottaa ensimmäistä kertaa "Eid Mubarak!"


2. Spirit: Stallion Of The Cimarron albumi Spotify:ssa, joka sisältää 6/5 mun lempi biisit kevääseen ja kesään. Näitä kuunneellessa en voi välttyä nostalgisilta muistoilta ja fiiliksiltä menneistä lapsuuteni kesistä, jolloin katseltiin Spirittiä aina naapurin tyttöjen kanssa ja unelmoitiin heppatyttöinä olemisesta ♥ Tässä albumissa on sellaista taikaa, joka sopii joka vaivaan.

Vinkkinä: tämä albumi on ehdottomasti parhaimmillaan esim. aamupalapöydän tai illan auringonlaskussa ajellessa taustamusiikkina.



3. Työt ovat tuoneet tähän kevääseen suuresti iloa. Lapset ja heidän naurattaminen on lempipuuhaani siinä, missä heidän lohduttaminen ja ohjaaminenkin on. Kävin myös hiljattain työhaastattelussa tulevaa kesää varten ja siitäpä nappasin paikan kesäkuuksi urheiluleirille. Jännityksellä odotan jo, mitä tuleman pitää!


4. Töideni ansiosta olen saanut kiinni ihan mainiosta päivärytmistä. Minusta puhkesi aamuihminen, kun olin jo päättänyt että olen syntynyt yöihmiseksi. Nautin nyt eniten siitä, että päivä on pitkä ja siten saan tehdä päivän aikana yllin kyllin kaikkea mistä nautin.


5. Pyöräilykausi on alkanut ja uuden polkupyörän kanssa korkkasin sen vauhdikkaasti heti lumen sulettua. Uusi pyörä kulkee tosi näppärästi lyhyttä ja pitempääkin matkaa. Olen ihan innoissani etujousista, joka oli ehkä merkittävin update vanhasta Meridasta ja nykyiseen polkupyörääni.



6. Olen inspiroitunut sarjakuvista ja olen piirtänyt niitä lähes päivittäin aamupalani tai iltapalan ohessa.

7. Valkoiset Filat ovat odotelleet kenkäkaapissa puhtaita katuja koko talven ajan. Reilu viikko sitten sain vetää nämä viime kesän suosikkikenkäni taas jalkoihin. Valkoiset kengät ovat klassinen kevään ja kesän merkki sekä mun top-asuste.


8. Ostoslakko, joka alkoi ilman suunnitelmia. Olen ollut säästölinjalla hyvin pitkälti koko kevään ajan. Ehkä se on johtunut koronasta tai ehkä se on johtunut siitä minimalistisesta ajattelutavasta, joka minun kohdallani on niin pitkällä, etten koe tarvetta juuri mihinkään materiaan. Tässä piili yksi odottamaton juju, jonka oivalsin hetki sitten: Vähempi osteleminen motivoi tekemään asioita itse enemmän. Kuluva kausi on sytyttänyt odottamattomia luovuuden kipinöitä minussa. Käsillä tekemisen kautta saa ison kasan uutta tekemistä arjen iloksi!



9. Napattiin kesän ensimmäiset jäätelöt Shehramin kanssa keskustan jäätelökioskista viime viikolla. Meidän lisäksi kioskijono oli pullollaan muitakin jäätelönnälkäisiä ja liiottelematta saatiin seisoskella noin 20 minuuttia siinä paahteisen auringon alla. Tänä vuonna jäätelökesä alkoi vanilja-mansikka pehmiksillä +24 asteessa. Aika täydellinen yhtälö, sanon minä!


10. Rovaniemi-Oulu yhteis koripallojoukkueen pelireissu toteutui vihdoin ja samassa kimppakyydissä minä pääsin Ouluun ystäväni luokse viettämään viikonloppua. Korona kaatoi pelisuunnitelmat tähän asti joka kerta, joten tämä reissu oli kauan kaivattu ja sen aisti kanssani matkustavista Rovaniemen pelaajista ja valmentajasta. Meno sää oli räntä- ja vesisateinen, mutta se ei kuskia ja takapenkkiä paljoa kiinnostanut. Tunnelma Nissanissa oli intoa täynnä, minkä takia vauhti ja vaaralliset tilanteet säikytteli mua liikenteessä. Pelkääjän paikka auton ainoalle naiselle oli lievästi sanottuna extriimi kokemus, hah. Samaisella automatkalla sain tapella Google mapsin kanssa, jonka mielestä Rovaniemi-Oulu väli oli liian vaikea tehtävä, mutta kyllä me lopulta oikeisiin osoitteisiin päädyttiin ja päädyttiin vielä reissulta takaisinkin... Ei ihan voittajina, mutta kaikkensa antaneina ja ehjinä sekä hymyssä suin.



Ihanaa viikkoa kaikille!




Aiheeseen liittyvät päivitykset

bottom of page