Hei ja tervetuloa uuteen blogiini
Minun elämä on nyt totaalisesti eri vaiheessa kuin mihin se jäi, kun viimeistelin edellisen blogin lopetuksen pisteellä. Siitä on jo kolme vuotta, kun postasin aktiivisesti viikottain. Sen jälkeen otin taukoa siitä rutiinin omaisesta kirjoittamisesta, kuvan muokkaamisesta ja julkaisemisesta. Tuli aika, kun päivitin somea ainoastaan yksityisessä ig tilissäni ja keskityin muihin juttuihin. Mennyt katkelma elämästäni tarvitsisi 1000 sivua kansien väliin. Voin silloin tällöin palata ajassa taakse päin, jos löydän sopivia paikkoja sille, mutta muutoin haluan jo katsoa eteen päin.
Aloitan ihan alusta tämän uuden blogin myötä.
Persoonana olen heittäytyjä ja ennakkoluuloton, joten koen helposti, että elämä antaa paljon ja elän sekä kasvan täysillä. Viime vuosina olen saanut kokea elämäni parhaimpia asioita. Surun ja onnen vuoristorata on johdattanut minut tuntemattomille maille.
Monesti olen tuntenut itseni eksyneeksi, mutta onnekseni en ole ollut yksin. Tuntematon maa tulee tutuksi pikku hiljaa ja yritän parhaani mukaan pitää kulkuyhteyden kahden maan välillä turvallisena ja kuljettavana. Minun elämässäni tulevaisuuteen ei taida olla perinteistä kaavaa.
Nyt tuntuu hyvältä ja ehkä jopa ratkaisulta palata kirjoittamaan mustaa valkoiselle. Josko se tekisi omalta osaltaan selkoa rönsyilevään ajatusmaailmaani. Viime aikoina on tuntunut siltä, että ajatuksia pyörii päässä hallitsematon määrä ja hallitsemattomalla nopeudella. Kaiken keskellä ei löydy järkevää rankaa tai epäilyjen varjolla siitä ei jaksa pitää kiinni. Jospa tämän myötä saisin taas vahvistettua otettani luovien juttujen parissa.
Isot aiheet: tulevaisuus, terveys, rakkaus, kohtalo ja karma kokeilevat konkreettisesti ja henkisesti.
Mikä kuuluu paikalleen ja mikä saa paikkansa tulevaisuudessa? Viime vuosina olen löytänyt uutta ja samalla tuntenut kadottavani jotain alkuperäistä.
Olen saanut terveydestä elämäni massiivisimman murheen ja löytänyt kohtalon kaupalla rakkauden, kuvitellun karman pakottaen minut vaatimattomuuteen onnettomuuden ja katkeruuden uhalla. Mutta samalla se tekee vilpittömän onnelliseksi pienistäkin asioista, joita todella saa pidellä käsissä. Rakkaimpia asioita pitelen kässäni niin varoen, ettei ne päätä karata. Niistä pidän kiinni niin vahvasti, ettei niitä vaan vedetä pois. Ne tuntuu kuuluvan minun käsiini ja minun sydämeeni paremmin kuin mikään muu. Jostain on kuitenkin luovuttava tai ehkä asiat vain vaativat oikean jäsentelyn.
Yhdessä lempi animaatiossani käsittellään sydämen vetoa kahteen suuntaan samanaikaisesti. Kuten Spirit "villi ja vapaa" -elokuvassa rakkaus löytyy tuntemattoman maan kautta, joka avaa eteen uuden kappaleen täynnä uusia kokemuksia, vaikeita kysymyksiä ja päätöksiä. Nyt koen samaistuvani siihen elokuvaan paremmin kuin koskaan aiemmin.
About -sivulta löydät lisää tietoa minusta.
Blgini visiosta osaan sanoa nyt tämän verran: se lähtee muotoutumaan nyt pikkuhiljaa ja toivon löytäväni siihen kehystä uusien postauksien mukana. Alusta asti ainaskin mukana ovat lifestyle ja valokuvaus sekä taide. Lifestyle sinänsä voi sisältää melkein mitä vain maan ja taivaan väliltä, mutta pyrin tekemään siihen rajauksia, että vältytään salaatilta, jossa ainekset löytyy niin keksi- kuin jääkaapilta. Olen varma, että luova puoleni tulee näkymään monella tapaa aiheissa ja toteutuksessa.
Uskoisin, että blogini ominainen tyyli löytyy suht helposti ja siitä tulee minun näköiseni.
Haluan blogini kautta inspiroida ja saada ajatuksia heräämään ja ehkä joku voi myös samaistua. Asetan riman ensisijaisesti laadun suhteen korkealle: Hyviä kuvia ja hyviä tekstejä.
Odotan innolla, mitä tämä tuo tullessaan! Toivotan sinut tervetulleeksi lukemaan, katsomaan ja kuuntelemaan minun juttujani ♥
Comments