Olen syksyn lapsi ja hirveän huono kestämään kylmää, mutta marraskuun pitkän pimeissä illoissa haaveilin jo salaa, että talvi saapuisi; että lumi saisi hieman hohtoa mustan maan päälle. Poskipäissäni pidättelin jo kaipausta nipistelevästä tunteesta – joka on elämää – kun on vasta päässyt kylmästä pakkasesta kodin lämpöön. Täydelliseksi sen tekisi väkevä glögi.
Minua mietitytti myöhäinen talvi; kuinka se antoi odottaa itseään tavallista pidempään. Mietiskelin kaikenlaista ilmastonmuutokseen liittyvää. Vanhemmat henkilöt uskotteli (kokemuksen sanalla) tämän olevan ihan tavallista ilmastoa. Mietin, ehkä he toivoivat salaa että ilmat pysyisivät lämpiminä ja että lumesta ei tulisi riesaa; Mietin talon lämmitystä ja lumen kolausta. Mutta olen aika varma, että nauttisin oman kodin tunnelmasta paremmin, jos siihen liittyisi talvi puuhasteluita. Maaseudulla opin näkemään ne osana kodin hyvää henkeä – toki näkemään myös asiat vähemmän itsestäänselvyyksinä. Pakkanen ja lumi tekee pohjoisen kodista kodikkaan.
Töiden jälkeen perjantaina 19.11. pyörähdin joulupukin pajakylän joulukauden avajaisissa. Kanssani olivat Shehram ja hänen perheensä. Paikan päälle oli kertynyt sankoin joukoin paikallisia ja turisteja. Autoja oli myös sen mukaan. Tunsin aivan hyytävää poisjoistuulta jaloissani – siinä kohdassa, mikä jäi pitkän talvitakkini helman ja talvisaappaiden varren väliin – kun kävelimme pysäköintialueen vihoviimeisestä nurkasta pajakylän aukiolle. Se oli uskottavasti saapuvan talven tervehdys.
Muutaman päivän päästä ilma teki taikatemppunsa. Minua hymyilytti, kun katselin ikkunasta yhtäkkiä valkoista maisemaa. Kauempana näkyvän keltaisen puutalon savupiipusta tuprutti paksua savua jo aikaisin aamusta. Olen joka kerta yhtä hyvilläni siitä, kun voi herätä keskellä talven ihmemaata.
Kiitos kun luit postauksen. Toivottelen sinulle ihanaa talvea!
Comments