top of page

Toivomuslista | Something new for the winter

Päätin koota kollaaseihin muutamia ihastuttavia juttuja, joita olen aikeissani hankkia ja joita olen jo kerennyt ostaakin tässä kuluvan syksyn aikana. Suurin osa hankinnoista tulee toteutumaan pitemmällä aikavälillä, koska niiden kanssa ei ole mikään kiire. Mutta muutamien juttujen toivoisin jo piankin löytyvän minun ostoskoristani.


Olen taannoin ihastunut Arabian muumi astioiden "Aalkuperää kunnioittaen" -sarjaan ja pääättänyt kerätä niistä kokonaisuuden, joka sisältää neljä kappaletta jokaista kuppia ja kippoa sekä lautasta. Lisäksi sarjaan kuuluu todella kaunis tarjoiluvati ja teekannu sekä kaksi eri kokoista säilytyspurkkia, joista yksi komeileekin jo pöytäni päädyssä maljakon ja leivänpaahtimen vieressä säilyttäen kantensa alla kahvia.

Samaiseen astia kokoelmaan liitän toisesta Arabian Muumi sarjasta "Esi-isä" nimisen mehukannun ja pienen "Esi-isä" purkin. Tämä astiasto sopii mielestäni mitä näteimmin arkiseen aamupala- ja iltapala pöytään, jossa se inspiroi satumaisilla, mutta myös sisustuksellisilla kuvituksillaan.



Muumi aiheesta tulikin mieleeni, että kävin eilen katsomassa uuden Tove -nimisen elokuvan Biorexissä.


Ruotsin kielinen elokuva kertoi siis tunnetun kuvataiteilijan ja kuvittajan Tove Janssonin elämänvaiheesta, jolloin hän kuvataiteilijuuden rinnalla aloitti tuottamaan menestyvää Muumi -sarjakuvaa. Tykkäsin elokuvasta muuten, mutta se oli todella tavanomaiseen Pohjoismaiseen tyyliin tuotettu, joten sinänsä en mitään uutta ja ihmeellistä kokenut sen melkein kahden tunnin aikana, jonka elokuva kesti. Käykää te katsomassa, jotka haluatte saada pikkuisen lisää tietoa Tovesta.

Ja kertoohan elokuva, miten ja milloin ne muumit syntyi.





Lisäksi kollaasista löytyy tulevaa talvea varten toppatakki, jota olen jo viime talvena sovitin. Päätin silloin, että jos vielä samaisen takin eteen tulevana (tänä) talvena kävelen ja yhtä paljon katson sitä ihailevin silmin, niin silloin voin sen itselleni ostaa. Näin siis kävi ja uusi kauniin vaalea KT:n talvitakki odottelee jo eteiseni naulakossa vuoden 2020-2021 pakkaspäiviä.


Listalta löytyy myös yksi saamattomuuttani viivästynyt hankinta, nimittäin ulkoiluhousut, joita en omista sitten minkään laisia.

Kenen mielestä ulkohousujen hankinta on yksi tylsin asia, johon voi rahansa käyttää? Puhumattakaan ajan käytöstä niiden löytämiseksi...

En edes muista milloin viimeksi olen ulkohousut omistanut. Monet ja monet vuodet olen mennyt talvien läpi erilaisissa kerroksellisissa housuvirityksissä ja kylmimmät päivät ovat saaneet minut kiskomaan toppahousut jalkaan. -Toisinaan pilaten outfitin.

Nyt kuitenkin kun toppatakki on vielä tuliterä, niin olen päättänyt hommata sille kaveriksi yhtä tuliterät ja monikäyttöiset mustat ulkoiluhousut. Kriteerinä: tuulen pitävyys, kestävyys ja siisti ulkonäkö. Ei ole helppo hankinta minun mitoissani, mutta nyt aijon nähdä enemmän vaivaa niiden eteen.


Syksystä inspiroituneena ja Espresso housessa pumpkin spice lattea siemailtuani pääsin taas pumpkin spicen makuun. Ajattelin ostaa kyseisen maun makusiirapin muodossa. jotta pääsen loihtimaan syksyn makuisia juomia kotonani.

Ensi postauksessa taas ollaan valokuvauksen äärellä ja esittelen kuvat ystävästäni Samista. Kuvailtiin silloin Rovaniemen keskustassa ja kuvasaldosta tuli jälleen mukavan runsas. Pysythän kuulolla. Nyt minä siirryn kirjoittamisen parista lukemisen äärelle ja toivotan sinulle hyvää illan jatkoa. Heippa ♥

Aiheeseen liittyvät päivitykset

bottom of page