Moikka
Nyt ollaan jo kolmannen Fit elämäntapani -postauksen parissa ja tämän kertainen aihe onkin sellainen, jota olen odotellut ehkä eniten. Nimittäin tällä kertaa jaan kanssanne minun kokemuksiani treenaamisesta ja lopussa kerron tämän hetkisestä treeniohjelmastani! Olen tosi innoissani tästä aiheesta, sillä se poikkeaa hyvin paljon totutuista aiheista, joita minuun ensimmäisenä yhdistetään. Vaikka luovat jutut ovatkin minulle ihan sydämen asia, niin rakastan ja saan tyydytystä miltei yhtä paljon liikunnasta. Etenkin sellaisesta, joka nostattaa sykkeen korkealle ja saa hien pintaan! Let's go!
Monet kertovat elämänmuutos tarinoistaan ja treenirutiineistaan, joissa personal trainer on ollut merkittävässä roolissa. Mutta miepä nyt ilmottaudun sellaiseksi, joka ei ole kertaakaan ollut yhdenkään PT:n asiakas. En koe, että tarvitsisin tukea ohjaajalta ainakaan motivaatiota buustatakseni, sillä nautinto itsenäistä kehitystä ja tekemisen kautta oppimista kohtaan ovat juuri minun motivaationi tekijöitä. Omien tuloksien seuranta on koukuttavaa ja se antaa minulle vastapainoista ajateltavaa muuhun elämään nähden. Itsenäisellä tekemisellä pidän myös yllä voimakasta tahtotilaa ylittää itseni, kun asetan tavoitteet ja haastan itseni tavoittamaan ne. Olen sitä mieltä, että PT:n työ on tärkeää ja on hyvä, kun voi luottaa kehityskaaressa asiantuntijaan. En siis lainkaan halua vähätellä kenenkään sellaisen työtä, joka tekee tätä rakastettavaa työtä täysillä. Treenaamisen suhteen minä kuitenkin nautin siitä tunteesta, että pakka on omissa käsissäni ja aikataulu on täysin omalla vastuullani.
Tavoitteena FIT vartalo
En vielä alussa tiennyt, että millainen liikunta olisi se true minun juttuni, joten ensimmäiset tavoitteet päätin asettaa pitkälti ulkonäkökeskeisesti. Lähtötilanteeni ei ollut pituuteeni nähden ylipainoinen, mutta rasvaprosenttini suhteessa lihasmassaan oli se asia, joka minua suorastaan inhotti. Unelmieni sporttinen vartalo oli slimmi ja lihaksikas. Samoja piirteitä löytyy bikini fitnessin kaltaisesta olemuksesta.
Tiedostin tavoitteeni olevan valtava pala kakkua, sillä siihen tarvittaisiin paljon aikaa ja aikaa sai vain perustavanlaatuisen psyykkisen ja henkisen muutoksen kautta. Mutta olin lukinnut katseeni kohti maalia, jota olin valmis tuijottamaan silmästä silmään veren maku suussa.
Sanoin heipat entiselle arjelleni. Tiesin, että kaikkien isojen tekijöiden takana oli pikkutekijöitä, joiden kohdalla onnistumiset ja epäonnistumiset joko veivät lähemmäksi tai kauemmaksi tavoitettani. Niinpä oli omaksuttava ihan uudenlaiset rutiinit, sillä niillä tiesin vaikuttavani lopputulokseen merkittävästi, jopa 60%. Taoin päähäni jo heti alusta lähtien kriittisen suhtautumisen epäedullisia tekijöitä ja epäonnistumisia kohtaan, sillä en halunnut kasvattaa tahallani työn määrää.
EI laiskuudelle, EI epäterveelliselle ruoalle, EI ylisyömiselle, EI napostelulle ja Ehdottiomasti EI luovuttamiselle
Tein alussa paljon laskelmia vartaloni olemuksesta ja rakenteesta, jotta mielikuva oikeista työkaluista ja työnmäärästä selkiytyisi. Rakenteeltani olen selvästi enemmän yläkroppa voittoinen, mikä on hieman päinvastoin kuin vaikka median painottamassa ihanteiden mukaisessa naisvartalossa. Toisin sanoin: minulla on vahvat hartiat suhteessa lantioon. Elimistöni kerryttää helpommin lihas- ja rasvamassaa yläkroppaani kuin alakroppaani. Tämä ominaisuus oli silmissäni "riskitekijä", sillä en halunnut treenata itseäni liian maskuliiniseksi. (HOX! Tämähän on ihan makukysymys meidän jokaisen kohdalla.) Halusin vartalostani kevyemmän ja siromman näköisen ja lihasten kautta korostaa enemmän naisellisisa piirteitäni.
Treeniksi valikoitui eniten rasvaa polttavat metodit, jotka samalla myös kehittää kestävyyttä. Rasvanpoltolla lähdin luomaan pohjaa lihasten kasvatukseen haluttuissa kohdissa. (Mitä pienempi rasvaprosentti, sitä selkeämin lihakset erottuvat.) "Ulkonäön kaupantekijäisiksi henki pihisee myös ketterämmin liikunnan parissa", tuumailin.
Uneton painajainen
Ensimmäisessä Fit elämäntapa -postauksessa paljastin asioiden ajautuneen taannoin erittäin pahaan jamaan...
Tiedostin kuntoni tason olevan miinus nolla. Juuri ennen kuin aloitin elämäni remontin, olin kellunut päivissä kuin ameeba konsanaan, joka niin viimeisen päälle oli laiminlyönyt kuntoilun.
Minun fyysinen olotilani oli heikossa hapessa monista terveyden oikuistani johtuen. Koitin pysyä tolpillani, kun kävelin koulumatkaani ja kun kiipesin portaita oppilaitoksen kolmannessa kerroksessa alkavalle tunnille. Yleensä takana oli viisi unetonta yötä ja samalla hemoglobiini huiteli 110:ssä, joten hengästyin, hikoilin ja toisinaan meinasin pyörtyä. Ihan perus arkielämä oli täynnä haasteita.
Lääkärin suosittelemana tankkasin lisäravinteilla huutavia vitamiinivarastojani, mutta niistä ei ollut apua menetettyihin yöuniin. Unettomia öitä seurasi lisää ja lisää. Lisäksi kärsin mahan toimintakykyongelmista, mutta näiden muiden asioiden rinnalla se toki tuntui jo pikkuviailta.
Tämä oli ihan painajaismaista elämää minulle, joka oli lapsesta asti ollut aktiivinen luonne ja jolle liikkuminen leikkien sekä vapaa-ajan tekemisten ohessa oli ollut mutkatonta. Lapsena harrastin jopa pari vuotta muodostelmaluistelua ja rakastin sitä. Rakastin sitä tunnetta, kun sain olla uskottavasti ja virallisesti liikunnanharrastaja sellaisen lajin kautta, joka puhutteli minua monelta osalta.
Nyt olin noin 19-vuotias ja kaikki oli toisin ja kohtuutonta. Päähäni kehittyi painokas ääni, joka lannisti mieltäni entisestään: enkö saa elää normaalia ja hyvää elämää? Ajattelin myös hyvin usein yötä vasten, että ainaisten negatiivisten uutisten ja kuulumisteni kanssa olen läheisilleni melkoinen taakka, kun heidän apunsa ei tuottanut näkyvää tulosta.
Siellä syvällä risukasassa minä olin vailla päivän valoa ja tuijotin hiekkaisin silmin sinivaloa läppäriltäni tai puhelimesta. Ihan sama, mitä se kello näytti. Some ja netti oli kai ainoita asioita, joiden kautta yritin pysytellä kiinni maailman menossa.
Ajoittain kokeilin luovuttaa ja päästää irti entisestä virkeästä minäkuvastani, mutta ei sekään saanut taakkaani kevenemään. Vastassa oli aina uusi aamu yhtä väsyneenä.
Päähäni nousi vain kysymyksiä ja lisäkysymyksiä: Kuka minä olen? Olenko huono? Onko minusta mihinkään? Enkö voi tehdä mitään? Mitä järkeä tässä on? Olenko lihava? Pitääkö minun luopua unelmistani?
U-käännös
Kun minun ameeba olomuotoni oli saavuttanut täydellisen muotonsa, päätin palata ajassa taaksepäin ja muistaa millainen oli se lapsuudessani rakentunut periksiantamaton perusta. Palauttelin pitkäjänteisyys ja sinnikkyys -käsitteiden merkitykset visusti mieleeni muistellen lapsuuteni aikoja. Tarkistin jopa, miten Google määritteli nuo käsitteet. Jospa nyt hädän hetkellä sen turvin voisin yrittää motivoida itseäni saavuttamaan jotain.
Tiedostin urakkani varjo puolet. Tiesin, että aika tulisi haastamaan minua vastaan, sillä se niin helposti asettuu ylijumalan asemaan. Voihan sanonnan "antaa ajan kuljettaa" nähdä myös negatiivisessa valossa. Se on niin moneen asiaan sidoksissa ja varsinkin kun puhutaan suoriutumisesta. Masentuneena koin elämäni tuona aikana täysin suorittamisena, josta puuttui tekemisen ilo ja siitä saatava nautinto. Oli vain pelko pahemmasta epäonnistumisesta. Eikä ollut helppoa katsoa, kun vieressä toiselta puuttui kokonaan ne murheet, joita minulla oli.
Me ei tosiaankaan pelattu samoilla säännöillä tätä peliä. Mutta yritin silti iloita toisten puolesta ja ymmärtää ystäviäni.
Tästä se lähti
Energiatasoni eivät olleet kummoiset ja mielikin tuntui räjähdysherkältä, kun kiristin lenkkikenkien nauhat tupla-rusetille ja suuntasin maantielle. Kuuntelin musiikkia ja koitin uppoutua biisin ystävälliseen sanomaan. Kävin tekemässä ensimmäisen lenkkini sillä tarkoituksella, että selvitän oman kuntotasoni, jonka pohjalta lähden haastamaan itseäni tulevissa treeneissä. Nopeita spurtteja joka toisella sähkötolpan välillä ja sykkeen tasausta kävellen joka toisella. Tästä se lähti.
Ensimmäisen lenkin jälkeen kehoni oli entistäkin rasittuneempi, mutta olotilani oli kerennyt muuntautua joksenkin virkeämmäksi. Jatkoin suoraan sisälle testaamaan, minkä verran lihaksillani oli vielä annettavaa. Tunnustelin hyvin tarkkaan, miltä missäkin kohtaa kehoani tuntui ja kirjasin kaiken ylös.
Päiväkirjat olivat täynnä itseni kanssa keskustelua. Kirjoittelin päivittäin treenien kestot ja lepopäivät sekä ruokavalioni yksityiskohtineen. Otin dietin heti alusta lähtien osaksi elämänmuutostani, sillä halusin tehostaa tulosten syntymistä ja samalla hain helpotusta mahaongelmiini, joista aiemmin teille kerroin. Diettini ei ollut mikään extreme, mutta sen avulla sain epäonnistumiset ruoan osalta minimoitua. Ruokavalio oli sellainen luotettava kaveri, jolla tuloksia tuli vaikka urheilu ei aina niitä tuonut.
Kovan tahdon voimalla +10km juoksijaksi
Minä juoksin ja tein lihaskuntotreeniä yhdessä ja erikseen alussa noin 3 kertaa viikossa, mutta kuukauden sisällä innostuin hommasta ja pienistä kehityksen merkeistä niin, että lisäsin viikkoon neljännen treeni kerran. Pyrin siihen, että kuuntelin tarkasti kehoani ja hain oikeita tekniikoita keskittyneesti, jolloinka treenin kesto venyi helposti reiluun kahteen tuntiin. Tärkeintä minulle oli tehdä huolellisesti ja tuntuvasti sekä mahdollisimman usein. Pikkuhiljaa tekemisen ilo ja palo etenkin juoksemisessa akoi ottaa minusta vallan. Niimpä tavoitteet alkoivat kasvaa kehityksen mukaan.
Kirin noin puolessa vuodessa entisen kuntotasoni kiinni, vaikka en nukkunut viikossa kuin muutamia tunteja siellä täällä. Oli pakko ignoorata unen määrä ja mitätöidä sen merkitys, sillä en keksinyt siihen ratkaisua. Unesta ei siis ollut juurikaan hyötyä palautumisessa. Niimpä satsasin ruokavalioon ja päiviin, jolloin minulla oli "lupa" ottaa rauhallisemmin.
Uskokaa tai älkää, niin näillä resursseilla minusta tuli semmoinen 10-20 km juoksia (noin 10km/h nopeudella) parissa vuodessa ja painoa olin pudottanut reilu 10 kiloa, Tunne oli kuin ykkös palkintokorokkeella, kun olin juossut Rovaniemen keskustasta maalle Oikaraiseen lapsuuden kotiini noin 30km reppu selässä talvisäässä ja jokainen kilometri oli ollut pelkkää nautintoa fyysisestä taistelusta. Pyöräilin myös saman matkan useamman kerran.
Kroppani oli nyt slimmimpi ja alkoi muistuttaa tavoitteideni mukaista olemusta. Kehittyminen tuli hitaammin ja vaikeamman tien kautta kuin normaaleissa olosuhteissa, mutta tuli kuitenkin ja olin siihen tyytyväinen.
Ensimmäiset treenipäiväkirjani olivat täynnä itseäni soimaavia kommentteja huonojen tulosteni perään, mutta pikkuhiljaa positiivisuus oli saapunut niihinkin. Kun aikaa kului ja minä puskin menemään heikotuksesta piittaamatta, niin tulokset vaan parani ja hoksasin pian, että kirjoitin suurimmaksi osaksi "hyvin meni" tai "jatka samaan malliin". Niimpä päiväkirja oli tehnyt tehtävänsä ja minun ei enää tarvinut vakuutella itseäni sen avulla. Suljin päiväkirjani lopullisesti ja tunsin aidosti potentiaalini treeneissä ja ennen seuraavan treenin alkamista.
Loukkaantuminen ja onnistuminen
Juoksupainotteinen liikunta on elimistölle todella kuluttavaa pidemmän päälle, ilman riittävää palautumista. Penikkataudin oireiden kanssa olin pärjäillyt tähän asti muutamien lepopäivien avulla.
Sitten ensimmäisen kerran loukkasin polveni kuntosalilla reilun vuoden kovan treenaamisen ja puutteellisen palautumisen seurauksena. Tiedostin, että pitäisi jättää juokseminen ja raskas treenaamisen pois, mutta malttamattomana kokeilin polven kuntoa juoksumatolla aina muutaman viikon välein. Menestys oli huono. Pahimillaan polveani jomotti paikallaan ollessanikin ja lopulta kuljin jopa nilkuttaen tai yhdellä jalalla hyppien paikasta toiseen. Pakko oli tunnustaa itselle, että nyt pitää ottaa lepoa ja antaa polven palautua rauhassa kovasta kurituksesta.
Annoin polvelle aikaa reilun puolen vuoden verran ja nyt se alkaa olla vihdoin eheytynyt. Siinä ei ollut mitään yllättävää tai odottamatonta, että polveni sanoi itsensä irti sillä treenin määrällä mitä tein. Täydellistä palautumista tuli ehkä yhteen treeniin kaikista kuukauden treeneistä. Ja tehoni treeneissä oli aina täysillä.
Noin puolen vuoden palautusjakso oli ehdottoman tarpeellinen, sillä lepo korjasi polveni vahingon. Samalla sain uniongelmaani hoidettua ja opin omasta kehostani ja treenaamisesta taas uutta.
Voilà! Näin minä synnyin uudestaan urheilijaksi. Koen itseni voittajana, mitä tulee liikuntaa kohtaan kehittyneestä motivaatiosta ja asenteesta, sillä olen todellakin löytänyt sen parhaan mahdollisen suhteen tätä lajia kohtaan: Epäonnistumiset eivät saa minua lopettamaan, vaan haluamaan enemmän ja osaamaan enemmän sekä tekemään parempia tuloksia. Kaivoin asenteen toistojen kautta esiin ja haluan kannustaa sinuakin jatkamaan omaa pusertamistasi. Treenaaminen on toisinaan uurastusta, kuten se oli alussa myös minun passivoituneelle mielelleni.
Sitä saa aina ihmetellä, kuinka paljon kiviä tiellä olikaan ja kuinka paljon niitä voidaan vielä tiputtaa sinne lisää. Jatkossa yritän olla tarkka ja erottaa ne kivet, jotka itse olen tiputtanut. Ja jos ei muu auta, niin jotkin asiat täytyy vain käydä läpi kantapäänkautta, jotta pystyy päästämään irti ja siten omaksua uuden näkökulman.
Olen huomannut kuinka toisinaan pidän sinnikkäästi kiinni huonoista ajatuksistani ja täten seison itseni tiellä. Risukasan alla tein sen kuuluisan kääntötempun: käänsin heikkouteni vahvuudeksi ja tunsin kuinka mikään este ei ollut enää mahdotonta ylittää.
Haluan sanoa sinulle, joka epäilet omaa sinnikkyyttäsi: "Älä epäile sitä enään! Se asuu sinussa, mutta käytät sitä vain väärään kohteeseen". Minä sain rauhaa mieleeni, kun kuljin tämän matkan ja minulla on taas energiaa ja työkaluja tulla toimeen itseni kanssa. Ja tietenkin olen paljon viisaampi treenaamisen suhteen!
Treeni tänä päivänä
Vaikka olen 5/5 oma-aloitteinen liikkuja, niin vuorovaikutuksen merkitys on viime aikoina kasvattanut rooliaan tekemisessäni. Tuttaviini kuuluu muutamia liikunnan alan ammattilaisia, joiden kanssa on ilo jakaa kokemuksia muun muassa treenimetodeista. Siitä on itseasiassa tullut yksi "reseptini lempi mauste" tässä hommassa. Sitä kautta olen alkanut nauttimaan viime aikoina entistä enemmän yhdessä treenaamisesta, kun ympärilläni olevat ihmiset fiilaavat kanssani samaa motivaatiota.
Minulta on edelleen salijäsenyys, mutta en käy salilla läheskään yhtä paljon kuin ennen. Mä pyrin tällä hetkellä siihen, että teen pienemmillä panoksilla laadukasta jälkeä. Pyrin siihen, että kehitys näkyy enemmän pitkällä aikavälillä, kuin lyhyellä. Tuntuu siltä, että olen nyt saavuttanut joitain merkittävimpiä tavoitteitani elämäntapamuutokseni suhteen. Vaikein osuus on nyt selätetty. Olen omaksunut paremmat rutiinit ja nyt on niin vaikea edes kuvitella, miten asiat olisivat, jos ne eivät olisi juuri näin. Asiat järjestyivät, niin kuin niiden kuuluikin järjestyä. Tästä eteenpäin on hyvä mennä pienemmällä vaihteella ja tuntea ja tiedostaa, että olen sen ansainnut. Treenaamiseni on edelleen säännöllistä ja motivoitunutta, mutta nyt otan keholleni palautumisaikaa treenin vahvuuden mukaan, enkä puske itseäni äärirajoille liian nopealla temmolla.
Keskityn kokoajan hiomaan tekniikoita ja pikkuhiljaa palautan itseni juoksemisen pariin. Juokseminen todella on laji, jota rakastan. Onneksi uskalsin antaa sille mahdollisuuden.
Mutta uskomatonta, miten lyhyessä ajassa rakastettuja ja hyvin hallittuja juttuja voi unohtaa. Olen juossut pikkuisen tökkivällä lähdöllä ensimmäisiä pitkiä kilometrejä ja jokainen kerta on päättynyt hengitystekniikan ongelmiin. Juoksu on pakko keskeyttää jo ennen kuin lihakseni ovat edes kerenneet antaa kaikkensa. Olen unohtanut, miten tasataan hengitys juostessa. Mutta ei se mitään, sillä motivoitunut tekeminen vaatii jatkuvasti tavoitteita ja tavoittelua. Joka kerta mennään pikkuisen eteenpäin pienien hoksaamisten kautta.
Minun Body Goal on edelleen sama; eli slimmi kroppa, ja lihaksia sen verran, että juoksu kulkee. Erottuvat lihakset pyrin säilyttämään erityisesti vatsan, pohkeiden ja takareisien seudulla ja jatkossa tulen varmasti keskittymään entistäkin enemmän pepun treenaamiseen. Yläkroppaa treenaan nykyään aniharvoin, mutta ehkä pitää pikkuisen sitäkin taas kehittää, sillä olihan siitä hyötyä ryhdin ja juoksuasennon säilyttämisessä.
Treeniohjelmani 2021 kevät
Tekniikka | Kehitys kohde
Juoksua: lyhyitä spurtteja ja hitaampaa juoksua | hengen tasaus
Juoksua: keski temmolla pitkää matkaa | ihanne vauhti
Lihaskunto ylävartalo | yläselän lihakset
Lihaskunto keskivartalo | poikittaiset vatsalihakset, sisemmät ja ulommat vinot vatsalihakset, suorat vatsalihakset, alaselkä
Lihaskunto alavartalo | jalat (ensisijaisesti takareidet & pohkeet) ja peppu
Hyvät loppuvenyttelyt | kehonhuolto ja palautuminen
Hiit ja Cardio | vaihtelua treeneihin, rasvan polton tehostus & treenin tehostus
Katsotaan sitten jonkun ajan päästä, että millä tolalla tulokset ovat tällä treenisuunnitelmalla.
T e r v e i s e t : Kiitoksia kaikille teille, jotka otitte vastaan tämän postaussarjan innolla ja niin lämpimästi. Tavoitteeni oli panostaa tähän ihan täysillä ja ilokseni saan todeta; että en haluaisi muuttaa enään mitään. En kuvia, en lauseen rakennetta tai sana järjestystä. Kiitos, sain teiltä paljon ihania kommentteja! En pelkästään blgin puolella, vaan myös muilla somekanavillani jaoitte ajatuksianne kanssani. Jakakaa rohkeasti kommentteja jatkossakin sitä kautta, mikä teille vain parhaimmalta tuntuu. Ne päätyvät jokaista reittiä pitkin sydämeeni. Vaikka tämä postaussarja onkin nyt loppu, niin se ei tarkota ettenkö enää palaisi treeni ja hyvinvointi aiheiden pariin tulevaisuudessa. Nämä teemat ovat nyt virallisesti osa minua ja tätä blogia, joten tulen kirjoittamaan ja kuvaamaan tällä teemalla lisää.