top of page

Viikon menu | 21.6.-27.6.


Hei, pitkästä aikaa! Kesä on startannut tosi vauhdikkaasti työn täyteisin viikoin, minkä takia en ole ehtinyt bloggaamaan. Mun työnkuva on jälleen laajentunut, sillä hamstrasin kesäksi kolme eri työnantajaa, hah. Olen ollut mukana pyörittämässä lasten liikunnallista kesäleiriä, joka päättyi puolessa välissä tätä viikkoa. Kyseinen Action Summer Camp 2021 -leiri oli huikee kokemus monipuolisissa Santasportin tiloissa. Leirille osallistui 70 lasta, jotka olivat noin 7-13 vuotiaita. Toimin leirillä huoltajaohjaajana. Roolini mahdollisti kaiken, mitä ikinä olin leiriltä odottanutkin! Sain paljon vastuuta ja mahdollisuuden luoda tiiviin sekä innokkaan leirihengen ihanien ja aktiivisten lasten sekä huoltaja kollegojen ja lajiohjaajien kanssa.

Lisäksi olen kesäkuun apuohjaajana Santasportin järjestämällä palloilu -kesäkurssilla, teen myyntityötä Glitterillä ja olen edelleen myös päiväkodilla töissä. Yritysjutut ovat väkisinkin jäätyyneet hetkeksi, sillä pyrin löytämään vapaa-ajastani saumoja oman liikuntani harrastamiselle ja ystävilleni.


 

Kiireinen arki on ajanut hiukan hakoteille ruoan laiton suhteen. Se perinteinen tunne, ettei keksi kuin kahta-kolmea eri ruokaa, mitä voi ja ehtii laittaa. Olen kirjaimellisesti etääntynyt minun keittiöstä. En kylläkään ole korvannut mitään epäterveellisellä ruoalla, mutta luovuus ja monipuolisuus ovat selvästi kärsineet kiireessä. Niimpä tein päätöksen aloittaa taas ruokavalioon panostamisen entiseen malliin.

Suunnittelen viikonloppuisin seuraavan viikon ruokalistan, jonka kautta haen vaihtelevia reseptejä, ideoita ostoslistalle ja parempaa kokonaisuutta. Tavoitteena on päästä kiinni asenteeseen "kyllä ruokaa ehtii valmistaa". Samalla toki pyritään voimaan hyvin ja jaksamaan liikunnan sekä työn parissa. Tässä olisi ensimmäinen ruokalistani:



Loppuun voisitte kertoa mielipiteitä uudesta päivittyneestä ulkoasusta kotisivuillani! Mukavaa viikonloppua kaikille

Aiheeseen liittyvät päivitykset

bottom of page