Kuvataidekasvatuksen maisteriopinnot

Hey you lovely

Alkaako sinustakin tuntumaan jo siltä, että kesää on haikailtu kylliksi? Minusta oli ihanaa palata kesän hetkiin kuvien kautta, joita kävin läpi monta sataa, kun valitsin sisältöä kahteen edelliseen postaukseen. Samaan aikaan, lähes huomaamatta ajatuksistani valuivat pois kesän hienoudet, kuten lämpö ja valoisat yöt sekä villisti kukkivat ojan reunat. Lämpöä en tosin haluaisi päästää karkuun, koska tiedän mikä ottaa sen paikan. Asiaa on jo syytä painaa villasella, ja samalla toivon, ettei pohjoistuuli tunkeile tai varasta koko show'ta näissä kesän jäähyväisjuhlissa, joita myös syksyksi kutsutaan.

Paluunsa ovat hiljalleen tehneet ne asiat, joita syksyssä rakastan: ruska(retket), pimeät yöt ja sadonkorjuun herkut sekä ulkotreenit. Syksy on sirotellut jotain spesiaalia kuumaan kahvikuppiini – se on nyt vieläkin parempaa!

Aikahyppy ja tasohyppy

Myös paluu kouluun siivitti syksyisiä ajatuksiani. Kuvataidekasvatuksen opintoihini liittyen haluan kertoa nyt iloisen uutisen. Pidemmittä puheitta asiaan. Minusta tuli vastikään maisteriopiskelija. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että opiskeluaikani yliopistossa pitäisi mahtua nyt kahden vuoden sisälle. Tätä käännettä en osannut ennustaa, enkä alun perin toivoa – ainoastaan haaveilla siitä. Nimittäin opintojeni alussa (viime vuonna) opettajat olivat yhtä mieltä siitä, että käyn kandin opinnot normaalisti ennen maisteriohjelmaa.

Olin hyvin riemuissani, kun luin odottamattoman sähköpostin, jonka vastaanotin tämän lukukauden ensimmäisellä luennolla. Viestissä kysyttiin halukkuuttani siirtyä suoraan maisteriohjelmaan. Vastasin siltä istumalta myöntävästi, ja siitä seuraavana sovimme opettajan kanssa tapaamisen.

Oppimisen palveluista vastaava opettaja esitti minulle henkilökohtaisen opintosuunnitelmani, jonka hän oli ottanut tehtäväkseen järjestellä tuossa kesäloman lopulla. Kävimme läpi muutokset, ja allekirjoitin pari dokumenttia tapaamisessamme.

Tuntuu hieman epätodelliselta, kun katson opintojani tästä uudesta näkökulmasta. Ihan kuin olisin Usain Boltin kengissä spurtannut kaksi kandin vuotta yhdessä tunnissa... Ja siitä mitallina sain seuraavan pätevyyden. On ihan huikeaa, että ammattikorkeakoulun opintoni maksavat näin hyvin takaisin käytetyt vuodet.

Sain tapaamisessa hyvät ohjeet jatkoa varten, ja lähtiessäni opettaja totesi vielä liikuttavasti: "Ilo oli kokonaan minun puolellani, kun pääsin vihdoinkin ohjaamaan opiskelijaa face 2 face". Kertakaikkiaan – hän teki työtään motivoituneesti ja tunnollisesti ♡

Tasohypyn myötä liityin uuteen opiskelija porukkaan, jossa tulen ihan varmasti viihtymään. Teippasin tuohon kuvia ensimmäisestä maisteritason kurssistani (taidemuseo- ja näyttelypedagogiikka), joka onkin jo hyvässä vauhdissa. Tähän mennessä olemme jo ehtineet vierailla Korundin taidemuseossa, jossa kuuntelimme taidemuseon johtajan esitelmän taidemuseon toiminnasta. Lisäksi olemme tehneet taidekävelyn yliopistomme tiloissa, jonne on hankittu taideteoksia laajalla skaalalla tunnetuista kokoelmista, kuten Kari Huhtamon taidesäätiön kokoelmasta ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta. Koulullamme nähdään myös Jenny ja Antti Wihurin rahaston vierailevia taiteilijoita. Teoksia on sijoiteltu ympäri Lapin yliopiston kampusta ja niitä saa tulla katsomaan muutkin kuin koulumme henkilökunta ja oppilaat. Tervetuloa. Kurssimme puitteissa teemme vielä muutamia vierailuja ja kokonaisuus huipentuu työpajaan, jonka itse suunnittelemme ja pidämme.

Muitakin kursseja olen jo aloitellut, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.

Tästä on hyvä jatkaa – todellakin siitä mihin jäin!

Nähdään taas pian, hei hei